Päätäit, kihomadot ja syyhy

Oireet ja taudinkuva

Täitartunnan tärkein oire on kutina. Täit syövät verta useita kertoja vuorokaudessa, ja puremat kutisevat ja voivat infektoitua raapimisesta. Lapsi voi olla myös oireeton, vaikka täitä olisi paljonkin.

Etiologia ja epidemiologia

Täillä on hiuksiin erikoistuneet tarttumakynnet, joiden avulla se liikkuu ketterästi. Sileällä alustalla täi on melko hidas ja kömpelö. Päätäi voi esiintyä myös silmäripsissä, mutta muut ihokarvat eivät sen liikkumiseen sovellu. Täi ei lennä tai hypi, vaan tarttuu yleensä suoraan hiuksista hiuksiin. Tarttuminen esimerkiksi hiusharjasta on myös mahdollista. Päätäi on vain ihmisen loinen, kotieläinten karvoissa täi ei viihdy.

Naarastäi kiinnittää munansa, saivareet, lähelle hiuspohjaa. Nymfit kuoriutuvat munista 5–9 vrk:n kuluttua ja saavuttavat sukukypsyyden siitä 9–12 vrk:n kuluttua. Aikuinen täi elää noin kuukauden.

Diagnostiikka

Täitä voi olla vaikea löytää, sillä ne liikkuvat vikkelästi ja niitä saattaa olla alle kymmenen koko päässä. Toteamiseen tarvitaan tiheäpiikkinen täikampa, jota voidaan käyttää joko kuiva- tai hoitoainekampaukseen täiden löytämiseksi.

Kuivakampauksessa lapsi kumartuu valkoisen paperin tai vaikka kylpyhuoneen pesualtaan ylle. Hiukset selvitellään ensin harjalla eteenpäin, sen jälkeen kammataan täikammalla järjestelmällisesti toiselta puolen niskasta aloittaen pitkin päänahkaa suortuvan kärkeen asti. Yksikin valkoiselle alustalle putoava elävä täi on merkki tartunnasta, ja voidaan siirtyä hoitoon.

Hoitoainekampauksessa kosteisiin hiuksiin levitetään hoitoainetta ja hiukset selvitellään tukevapiikkisellä harjalla tai kammalla. Hiukset kammataan taakse ja tehdään jakaus keskelle päälakea. Kampaaminen täikammalla aloitetaan edestä otsan kohdalta ja edetään suortuva kerrallaan kohti niskaa, aloittaen tyvestä ja edeten päänahkaa pitkin hiusten latvaosiin saakka. Jokaisen tarkastetun suortuvan jälkeen täikampa pyyhkäistään talouspaperiin ja katsotaan kirkkaassa valaistuksessa, jääkö kampaan tai talouspaperiin täitä. Näin edetään järjestelmällisesti suortuva kerrallaan, kunnes on kammattu puoli päätä otsasta niskaan. Sen jälkeen kammataan toinen puoli samalla tavalla.

Saivareet on helpompi löytää. Ne ovat tiukasti kiinni hiuksissa, eivät liiku kuten hilse (kuva « Täin munia eli saivareita hiuksissa»2). Yli 1 cm:n päässä ihosta olevat saivareet ovat jo kuolleita tai tyhjiä kuoria, eivät merkki elävistä täistä.

Kuva 2.

Täin munia eli saivareita hiuksissa.

Hoito

Hoitona voidaan käyttää joko hyönteismyrkkyä (permetriini), jolle on jonkin verran resistenssiä, tai täin aineenvaihdunnan tukahduttavia valmisteita. Näistä on eniten tutkittu silikonivalmisteita, kuten esim. dimetikonia. Silikonivalmisteille ei voi kehittyä resistenssiä.

Mitä valmistetta käytetäänkin, on tärkeää noudattaa käyttöohjeita. Tavallinen syy hoidon epäonnistumiseen on "täisampoon" käyttö tavallisen sampoon tapaan, jolloin se laimenee liikaa, tai sen huolimaton levittäminen. Valmiste tulee kammata hiuksiin, jotta se varmasti leviää joka puolelle.

Hiusten ajeleminen päästä hävittää täit: alle 5 mm:n sängessä ne eivät viihdy. Tiheällä, parin päivän välein toistuvalla huolellisella hoitoainekampauksella voi myös päästä täistä eroon.

Mitä hoitomuotoa käytetäänkin, se on tärkeää toistaa 7–9 vrk:n kuluttua, jotta munista kuorituvat täit eivät ehdi aikuistua ja jatkaa sukuaan. Vaikka mainoksissa toista väitetäänkin, minkään valmisteen ei voi taata tappavan kaikkia munia. Hoidon jälkeen on tärkeää jatkaa viikoittaisia tarkastuksia.

Muun perheen tarkastaminen on tärkeää. Hyönteismyrkyillä hoidetaan vain ne perheenjäsenet, joilla on todettu täitä, jotta resistenssi ei lisääntyisi. Muilla hoitomuodoilla voidaan hoitaa koko perhe.

Vaatteista ja vuodevaatteista täit voidaan hävittää pesemällä ne 60 asteessa, parin tunnin rumpukuivauksella tai pakastamalla. Täi on riippuvainen päänahan kosteudesta ja lämmöstä ja kuolee 1–2 vrk:ssa jouduttuaan eroon ihmisestä, joten tartunnan leviäminen lelujen ja esim. sohvatyynyjen kautta voidaan katkaista jättämällä ne pariksi päiväksi pois käytöstä.

Eristys

Eristämiseen ei ole tarvetta. Kouluhoitajalle tai tarhaan on hyvä ilmoittaa täitartunnasta, jotta muut vanhemmat tietävät tarkastaa omien lastensa päät.

Ehkäisy

Täit tarttuvat hiuksista hiuksiin, joten tartuntaa ehkäisee hiuksien liehumisen välttäminen: hiusten pitäminen lyhyinä tai pitkien hiusten pitäminen kiinni. Myytävänä on erilaisia valmisteita, joiden mainostetaan torjuvan täitä joko eteeristen öljyjen avulla tai tekemällä hiukset liukkaiksi. Tieteellisiä tutkimuksia näistä valmisteista ei ole. Oleellista on todeta tartunnat ja hoitaa ne ripeästi.

Oireet ja taudinkuva

Oireena on kutina, tavallisimmin iltayöstä, mutta kihomatoinfektio voi olla oireetonkin. Kutinasta seuraava raapiminen voi ärsyttää alapäätä, ja vulviitti ja virtsatieinfektiokin ovat mahdollisia. Kihomatonaaraat voivat ryömiä virtsateihin, mutta ne eivät lisäänny siellä.

Epidemiologia

Muissa pohjoismaissa tehdyissä tutkimuksissa on todettu 20–30 %:lla esi- ja alakouluikäisistä lapsista kihomatoja, ja esiintyvyys Suomessa lienee samaa luokkaa. Tartuntoja on siis runsaasti tarjolla. Kihomatojen yleistymiseen lienee vaikuttanut sormin syötävän ruoan ja napostelun yleistyminen.

Kypsyminen munasta lisääntymiskykyiseksi kihomadoksi vie noin kuukauden, ja mato elää sen jälkeen pari kuukautta. Munat kuivuvat huoneilmassa nopeasti, mutta voivat säilyä infektiokykyisinä viikkoja.

Diagnostiikka

Tavallisin tapa todeta kihomadot on kurkistaa kutisevan lapsen peräaukon seutua ja nähdä mato, joka näyttää pieneltä, valkoiselta, liikkuvalta langanpätkältä (kuva « Kihomatoja peräaukon suulla»3). Jos matoja on runsaasti, niitä voi nähdä myös ulosteen seassa. Munat ovat mikroskooppisen pieniä (yksi naaras voi munia 16 000 munaa): niitä ei voi nähdä silmin.

Kuva 3.

Kihomatoja peräaukon suulla.

Riittävä osoitus tartunnasta on myös, jos aikaisemmin on todettu kihomatoja ja tyypilliset oireet uusivat.

Laboratorionäytteellä etsitään munia, ei matoja, joten näyte otetaan peräaukon iholta, ei ulosteesta. Aamulla ennen pesua peräaukon ympäristöä hangataan kostealla pumpulitikulla, joka pannaan veteen ja toimitetaan laboratorioon.

Hoito

Kihomatojen hoidossa voidaan käyttää käsikauppavalmisteena myytävää pyrviiniembonaattia ja reseptilääkkeenä saatavaa mebendatsolia, jota ei suositella alle yksivuotiaille. Hoito uusitaan kahden viikon kuluttua, jotta ympäristön munista mahdollisesti saatu uusi infektio saadaan hoidetuksi. Koko perhe hoidetaan, vaikka vain yhdellä olisi todettu matoja.

Lääkehoitoa seuraavana päivänä tehdään normaali viikkosiivous ja vaihdetaan lakanat. Pesu 60 asteessa tappaa munat. Wc:n ja kylpyhuoneen ovenkahvat ja hanat on hyvä pyyhkiä huolella, mutta muuten ylenmääräinen siivoaminen ei ole tarpeen. Hygieniaan kiinnitetään huomiota: käsien pesu wc-käyntien jälkeen ja ennen ruokailua, kynsien pitäminen lyhyinä.

Eristys

Eristys ei ole tarpeen, sillä lähes kolmanneksella lapsista on kihomatoja koko ajan. Madot on syytä hoitaa heti, kun niitä on todettu, ja yökylään tai yhteiskylpyyn ei ole asiaa ennen hoitoa.

Ehkäisy

Tärkein ehkäisy on hoitaa todettu infektio ripeästi ja tiedottaa asiasta, jotta muutkin perheet osaisivat yhdistää lapsen oireet matoihin. Käsien pesu ja sormin syömisen välttäminen ehkäisevät tartuntoja.

Joissakin perheissä kihomadot uusivat kerran toisensa jälkeen. Näillä perheillä on yleensä kysymys uudesta tartunnasta; usein lähipiirissä on lapsi, jonka kihomatoja ei ole hoidettu. Joillakin lapsilla on erityisen suuri taipumus saada kihomatoja, ja vaiva uusii perheen yhdellä lapsella kerran toisensa jälkeen hoidoista huolimatta. Vaiva saattaa kuormittaa perhettä ja johtaa ahdistavaan siivouskierteeseen.

Jos kihomadot uusivat lukuisia kertoja tiheästi, on edelleen yleensä kyse uusintainfektiosta. Tilanteen rauhoittamiseksi voidaan hoito uusia säännöllisesti puolen vuoden ajan: Ensin hoidetaan oireileva lapsi 3 vrk:n mebendatsolikuurilla, muu perhe tavallisella hoidolla, koko perhe tavalliseen tapaan uudelleen kahden viikon kuluttua. Sen jälkeen oirehtinut lapsi hoidetaan kerran kuukaudessa säännöllisesti puolen vuoden ajan. Näin mahdolliset uudet tartunnat eivät ehdi oireileviksi asti ja perhe saa aikaa rauhoittua.

Joskus ajatus kihomadoista on niin ahdistava, että oireilu jatkuu ja emätineritteen tai ulosteen limaa pidetään matoina. Tartunta on syytä yrittää todentaa: jos nähdään mato, sen voi ottaa tavalliseen lasipurkkiin veteen näytteeksi. Jos se hajoaa veteen, se on limaa, muutoin sen voi toimittaa laboratorioon mikroskopoitavaksi.

Oireet ja taudinkuva

Syyhyn oire on voimakas kutina. Iholla voidaan nähdä pieniä vesikelloja ja käytäviä, isommalla lapsella samoissa paikoissa kuin aikuisella eli sormien väleissä, ranteissa ja nilkoissa. Pienellä lapsella ja vauvalla syyhyihottumaa voi olla vartalolla kauttaaltaan punoittavina paukamina, samanlaisina kuin aikuisella kivespussissa tai nännien ympärillä, ja syyhyä voi olla myös jalkapohjissa ja kämmenien ihossa (kuva « Syyhyihottuma pienen lapsen iholla»4). Pikkulapselle ja immuunipuutteiselle voi kehittyä myös karstasyyhy, jossa iho on laajoilta alueilta paksun karstan peitossa.

Kuva 4.

Syyhyihottuma pienen lapsen iholla.

Etiologia ja epidemiologia

Syyhy tarttuu lyhyessäkin ihokontaktissa, vaikka kädestä pitämällä. Vuodevaatteista tarttuminen on myös mahdollista. Naaraspunkki kaivautuu ihoon ja alkaa munia. Munan kehittyminen punkiksi vie pari viikkoa, ja punkki elää 1–2 kk. Kutina alkaa yleensä 4–6 viikon kuluttua tartunnasta.

Diagnostiikka

Paras tapa tehdä diagnoosi on kaivaa punkki esille käytävän päästä. Kaivamiseen käytetään tylpähköä nuppineulaa (injektioneulan lumeniin punkki ryömii turvaan), mielellään luupin avulla, saalis siirretään objektilevylle ja tarkastellaan mikroskoopilla. Pikkulapsen papulaisesta ihottumasta on vaikea kaivaa näytettä, mutta saattavalla aikuisella voi olla syyhy, josta saa näytteen. Aina diagnoosia varmistavaa näytettä ei saa, ja hoito joudutaan aloittamaan tyypillisen taudinkuvan ja ihottuman perusteella.

Hoito

Hoitona käytetään permetriinivoidetta, jota levitetään koko iholle leuan kärjestä varpaisiin saakka, annetaan vaikuttaa 8–12 tuntia ja pestään pois. Käsiteltyjä ihoalueita ei saa pestä hoidon aikana, ja esimerkiksi wc-käynnin ajaksi on hyvä laittaa käsineet käteen, jotta ei huuhdo voidetta pois. Koska syyhyn itämisaika on pitkä ja siksi mahdollisen epidemian hallinta erittäin vaikeaa, koko perhe hoidetaan yleensä samalla tavalla. Vaatteet ja vuodevaatteet pestään ja asunto imuroidaan. Jos joitakin leluja ei voi pestä, ne pussitetaan ja poistetaan käytöstä viikon ajaksi. Ivermektiini suun kautta on myös tehokas, erikoisluvalla saatava reseptilääke. Se saattaa joskus erityistapauksissa olla tarpeen.

Hoidot uusitaan viikon kuluttua. Kutina jatkuu useita viikkoja hoidon jälkeen, vaikka punkit ovat kuolleet.

Eristys

Syyhy tarttuu hyvin herkästi lyhyessäkin kosketuksessa, joten kosketuseristys on tarpeen.

Ehkäisy

Ennaltaehkäisyn kannalta tärkeintä on löytää ja hoitaa syyhytapaukset.