Suun tulehdukset
Stomatiitti eli suutulehdus on hengitystieinfektion ohella pikkulasten nielemiskivun ja huonon syömisen tavallisimpia syitä. Stomatiitin diagnoosi on kliininen ja perustuu taudinkuvaan ja suun tutkimiseen lampun ja spaattelin avulla. Hoidossa tärkeintä on nesteytyksen turvaaminen. Paikallisia lidokaiinivalmisteita on käytetty paljon, mutta näyttö niiden tehosta puuttuu toistaiseksi.
Sammas
Yleisin alle 1-vuotiaiden lasten suutulehdus on Candida-hiivasienen aiheuttama sammas. Sammasmuutokset ovat vaaleita katteita tai verkkomaisia muutoksia, ja niitä esiintyy useimmiten poskien sisäpinnoilla ja kielessä. Lievä sammas ei arista, mutta pitkään jatkunut, vaikea sammas voi vaikeuttaa syömistä. Hoitona voidaan käyttää suun pH:n alentamista sitruuna- tai puolukkamehulla ja tuttien keittämistä tai vaihtamista uusiin. Lääkehoitona voidaan tarvittaessa käyttää paikallista mikonatsoligeeliä. Yli 1-vuotiailla lapsilla sammasta esiintyy vain pitkien ja laajakirjoisten antibioottihoitojen tai immuniteettia häiritsevän tilanteen, esim. syövän solunsalpaajahoidon yhteydessä.
Herpes
Herpes simplex viruksen primaari-infektio ilmenee lapsilla useimmiten suun limakalvojen rakkulaisena tulehduksena, ja siihen voi liittyä myös korkea kuume. Rakkuloita voi ilmaantua poskien limakalvoille, kieleen ja ikeniin (gingivostomatiitti), ne ovat hyvin aristavia ja limakalvo voi vuotaa myös verta (kuva « Herpes simplex -viruksen aiheuttama suun tulehdus»1). Lapsi on kuumeinen, itkuinen, kuolaava ja syö huonosti. Rakkuloita ilmaantuu usein myös huuliin, poskiin ja leukaan. Vaikeissa ja epäselvissä tapauksissa aiheuttajaa voidaan hakea virusviljelyllä tai PCR-tutkimuksella rakkulasta.
Herpes simplex -viruksen aiheuttama suun tulehdus.
Herpesstomatiitti kestää 4–10 vrk, ja tärkeintä sen hoidossa on nesteytyksen turvaaminen. Kylmien nesteiden ja esimerkiksi mehujään nauttiminen voi onnistua paremmin kuin lämpimien. Kipulääkitystä kannattaa käyttää. Paikallisista limakalvoja puuduttavista valmisteista on vain vähän apua, ja vaikeissa tilanteissa joudutaan usein turvautumaan nesteytykseen sairaalassa. Suun kautta annettu asikloviiri voi lyhentää stomatiitin kestoa, jos lääkitys aloitetaan viimeistään 72 tunnin kuluttua taudin alusta.
Herpesvirus jää primaari-infektion jälkeen elimistöön ja voi aika ajoin reaktivoitua aiheuttamalla muutaman kipeän rakkulan huulten alueelle. Tällainen sekundaari-infektio on huomattavasti lieväoireisempi kuin primaari-infektio ja menee yleensä ohi muutamassa päivässä. Rakkuloiden peittäminen riittää tartuttavuuden estämiseen. Jos herpes residivoi poikkeuksellisen laajana tai tiheästi, lapsen immuniteettia tulee selvittää ja voidaan harkita pitkäaikaista estolääkitystä asikloviirilla tai valasikloviirilla.
Enterovirus
Eri enterovirustyypit, lähinnä coxsackie A-ryhmä, voivat myös aiheuttaa suun limakalvolle rakkuloita. Oireet ovat yleensä lievempiä kuin herpesstomatiitissa, ja suumuutokset painottuvat ikenien sijasta takanieluun. Jos rakkuloita on vain takanielussa risojen ympärillä ja suulaessa, puhutaan herpangiinasta. Joskus rakkuloita on myös käsissä ja jaloissa (hand, foot and mouth disease). Enterovirusinfektioita esiintyy eniten loppukesällä ja syksyisin. Enterovirusstomatiitin hoito on kivun hoitoa ja nesteytyksen turvaamista.
Aftat
Aftoilla tarkoitetaan suun limakalvon kivuliaita, yksittäisiä, yleensä läpimitaltaan noin 2–4 mm:n kokoisia haavaumia. Aftojen syntymekanismi on epäselvä, ja yksittäisinä niitä voi esiintyä kaikenikäisillä terveillä ihmisillä. Hyvin runsaina ja toistuvina ne voivat viitata immuunipuutteisiin, autoimmuunitauteihin tai suolistosairauksiin, kuten keliakiaan tai Crohnin tautiin. Natriumlauryylisulfaattia sisältävät hammastahnat tai happamat juomat voivat lisätä aftojen ilmaantumista joillakin henkilöillä. Yksittäiset aftat häviävät muutamassa päivässä eivätkä vaadi erityistä hoitoa. Isommilla lapsilla hoidossa voi kokeilla paikallisia steroidivalmisteita.
Stevens–Johnsonin oireyhtymä ja toksinen epidermaalinen nekrolyysi
Lääkehoidon tai infektioiden, tyypillisesti mykoplasmainfektion, aikana tai jälkeen ilmaantuvaan Stevens–Johnsonin oireyhtymään voi liittyä vaikea suun limakalvon tulehdus. Usein myös silmät, iho ja virtsateiden limakalvot oireilevat (kuvat « Mykoplasmainfektioon liittyvät Stevens-Johnsonin oireyhtymän muutokset silmissä ja suun limakalvolla»2). Vaikeampaa tautimuotoa kutsutaan myös toksiseksi epidermaaliseksi nekrolyysiksi. Oireyhtymä on harvinainen, mutta vaikeana erittäin vakava. Silmissä olevat arpimuodostumat voivat aiheuttaa sokeutumista, ja kuolleisuusluvut vaihtelevat eri aineistoissa välillä 3–27 %.
Mykoplasmainfektioon liittyvät Stevens-Johnsonin oireyhtymän muutokset silmissä ja suun limakalvolla.
Stevens–Johnsonin oireyhtymän patogeneesia ei tunneta tarkkaan. Hoito on supportiivista ja oireenmukaista. Systeemisistä steroideista ei ole osoitettu hyötyä. Suonensisäistä immunoglobuliinia, immunosuppressiivisia ja biologisia lääkkeitä, erityisesti TNFα-salpaajia, on kokeiltu, mutta hyvää tutkimusnäyttöä ei toistaiseksi ole.
Kirjallisuutta
- American Academy of Pediatrics. Herpes simplex. Kirjassa Kimberlin DW, Brady MT, Jackson Mam Long SS, toim. Red Bood: 2015 Report of the Committee on Infectious Diseases. 30. painos. Elk Grove Village, IL: American Academy of Pediatrics, 2015:432–45.
- Nasser M, Fedorowicz Z, Khoshnevisan MH, ym. Acyclovir for treating primary herpetic gingivostomatitis. Cochrane Database Syst Rev 2008 Oct 8;(4):CD006700.
- Scully C. Clinical practice. Aphthous ulceration. N Engl J Med 2006;355:165–72.
- Schneider JA, Cohen PR. Stevens-Johnson syndrome and toxic epidermal necrolysis: A concise review with a comprehensive summary of therapeutic interventions emphasizing supportive measures. Adv Ther 2017;34:1235–44.
