Peliriippuvuus

Julkaistu 8.2.2022 • Päivitetty 6.3.2022

Peliriippuvuus -teos tukee ongelmallisen pelaamisen varhaista tunnistamista ja hoitoa sekä auttaa hahmottamaan pelaamiseen liittyvien haittojen ehkäisykeinoja. Teoksessa käsitellään sekä rahapelaamista että digipelaamista. Se on tarkoitettu terveys- ja sosiaalialan ammattilaisille ja opiskelijoille, mutta myös peliongelmista kärsiville ja heidän läheisilleen.

Peliriippuvuus käsittelee sekä rahapelaamista että digipelaamista. Teos tukee ongelmallisen pelaamisen varhaista tunnistamista ja hoitoa sekä auttaa hahmottamaan pelaamiseen liittyvien haittojen ehkäisykeinoja.

Teoksessa tarkastellaan pelaamisen yleisyyttä ja yhteiskunnallista merkitystä sekä sukupuolten ja ikäryhmien välisiä eroja. Pelaamiseen liittyvien haittojen näkökulmasta käsitellään muun muassa pelien saatavuutta, koukuttavuutta ja vuorovaikutuksellisuutta sekä pelillistämistä.

Peliriippuvuuksiin liittyy neurobiologisia muutoksia erityisesti aivojen palkitsemisjärjestelmissä ja impulssin hallinnassa. Muutokset ovat samankaltaisia kuin muissa riippuvuushäiriöissä. Myös monet ongelmille altistavat ja riippuvuuden kehittymiseen vaikuttavat tekijät ovat samoja.

Teoksessa kuvataan pelaamisen motiiveja, peliongelmien tunnusmerkkejä sekä arvioinnissa käytettäviä mittareita. Ongelmien hoidossa keskeisiä ovat kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuvat menetelmät. Itsehoidolla, vertaistuella ja läheisten huomioimisella on suuri merkitys. Taloudellinen neuvonta on tärkeää erityisesti rahapeliongelmiin liittyvässä velkaantumisessa.

Peliriippuvuus on ensimmäinen peliongelmia käsittelevä suomenkielinen oppi- ja käsikirja. Teos on suunnattu terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ammattilaisille sekä alojen opettajille ja opiskelijoille. Se on hyödyllinen kaikille, joiden työtehtävät liittyvät pelaamiseen, peliongelmiin tai niiden ehkäisyyn. Teos sopii myös omaa pelaamistaan pohtiville ja peliongelmiin hoitoa tarvitseville sekä heidän läheisilleen.

Päätoimittaja

Hannu Alho LT; päihdelääketieteen professori, alkoholisairauksien ylilääkäri, Helsingin yliopisto ja HUS; tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Toimittajat

Mauri Aalto LT; päihdelääketieteen professori, Tampereen yliopisto; ylilääkäri, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, psykiatria

Sari Castrén FT, psykologi; erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Hyvinvointivaikuttajat -osasto, Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen -yksikkö; psykologian dosentti, Turun yliopisto; kansanterveystieteen dosentti, Helsingin yliopisto

Mari Pajula VTM; erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveysministeriö, Turvallisuus ja terveys -osasto, Hyvinvoinnin ja terveyden suojelu -yksikkö

Kirjoittajat

Mauri Aalto LT, prof.

Hannu Alho LT, prof.emer.

Petri Behm sosionomi AMK

Sari Castrén FT, psykologi, dos.

Michael Egerer VTT

Heli Hagfors YTM

Juho Hamari KT, prof.

Maria Heiskanen VTT

Matilda Hellman VTT, dos.

Tapio Jaakkola VTM

Simo Järvelä FT

Johanna Järvinen-Tassopoulos VTT, dos.

Veli-Matti Karhulahti FT, dos.

Hanna-Mari Karmakka-Asare sosionomi AMK

Minna Kesänen YTL

Jani Kinnunen FT

Soila Kuuluvainen PsT

Tuuli Lahti FT, dos.

Kalle Lind YTM

Joonas Majuri LT

Mikko Meriläinen KT

Jarkko Mikkola OTM

Terhi Mustonen PsM, psykologi

Niko Männikkö TtT

Sanni Nuutinen sosionomi YAMK

Atte Oksanen YTT, FM, prof.

Mari Pajula VTM

Jussi Palomäki FT, dos.

Juha A. Patzar YTM

Susanna Raisamo TtT, dos.

Heidi Ruohio VTT

Riikka Ränninranta YTM, PsM, psykologi

Anne Salonen TtT, dos.

Iina Savolainen YTT

Inka Silvennoinen VTM

Kaarlo Simojoki LT, työelämäprof.

Anu Sirola YTT

Marjo Tossavainen FT, PsyM

Janne Typpi VTM

Sanna Wuorio mediatuottaja YAMK

Ei käyttöoikeutta sisältöön

Oppimateriaali

Oppikirja

Laajuus

155 artikkelia

Kohderyhmä

lääkärit, hoitajat ja alan opiskelijat

ISBN

978-952-360-061-4

Painetun kirjan sisällysluettelo

Arviot

/ 5 arviota