Kotisairaala

Julkaistu 28.11.2018

Kotisairaala-oppikirja on ensimmäinen kattava ja käytännönläheinen oppikirja kotisairaalatoiminnan eri osa-alueilta. Teos kuvaa kotisairaalassa tehtävää työtä, käytäntöjä ja erilaisia kotisairaalamalleja.

Viime vuosikymmenien aikana maahamme on syntynyt mittava kotisairaalaverkosto. Kotisairaaloista suurin osa kuuluu julkiseen terveydenhuoltoon, mutta myös monet yksityiset toimijat ovat perustaneet kotisairaaloita. Kansallisesti tai kansainvälisesti yhtenäisiä rakenteita kotisairaalatoiminnalle ei ole ja nimikkeistö on vaihtelevaa. Kotisairaala ymmärretään useimmiten yleislääkärijohtoiseksi toiminnaksi. Tätä nykyä maamme kotisairaaloissa hoidetaan kuitenkin lisääntyvästi erikoissairaanhoidon osaamista vaativia potilaita.

Kotisairaala-oppikirjassa kuvataan kotisairaalatoimintaan liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä, roolia terveydenhuollossa, johtamista, kustannustehokkuutta ja valvontaa. Lisäksi kirjassa kuvataan mm. infektioiden-, kivun-, haavanhoitoa, eri sairauksien hoitoa, saattohoitoa, lasten kotisairaalaa sekä pohditaan erityiskysymyksiä ja haasteita kuten potilasturvallisuutta, kotisairaalan etiikkaa, mobiiliteknologian käyttöä ja kuntoutuksen mahdollisuuksia kotisairaalassa.

Kirjan lähtökohtana ovat sekä tieteellinen näyttö että käytännön kokemukset. Kirjoittajat ovat sekä lääkäreitä että hoitotyön ammattilaisia, joista monilla on pitkä käytännön kokemus kotisairaalatyöstä.

Kotisairaala-oppikirja on hyödyllinen käsikirja lääkäreille, sairaanhoitajille ja muille hoitotyöntekijöille sekä lääketieteen opiskelijoille, kotisairaaloissa työskenteleville, toimintaa suunnitteleville ja muuten aiheesta kiinnostuneille.

Toimittajat

Reino Pöyhiä, johtava ylilääkäri, Kaunialan Sairaala 2016–. LL 1986, LT 1994, anestesiologian erikoislääkäri 1994; kipulääketieteen (1999), sydänanestesian (2003), palliatiivisen lääketieteen (2009) ja lääkärikouluttajan (2014) erityispätevyydet; anestesiologian ja tehohoitolääketieteen dosentti, Helsingin yliopisto 2008, Palliatiivisen lääketieteen dosentti, Turun yliopisto 2013.

Eeva Güldogan, ylihoitaja, Helsingin kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimiala 2007–. Johtamisen erikoistumisopinnot 2002, TtM 2001, sisätautien ja kirurgian ESH 1992, SH 1987.

Aija Vanhanen, ylilääkäri, Salon terveyskeskussairaala 2016–. LL 1983, yleislääketieteen erikoislääkäri 2005, geriatrian erikoislääkäri 2010, palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys 2010. LT, prof., dos., FM

Kirjoittajat

  • Lea Aalto LL
  • Pirkko Abdel Hamid TtL
  • Riitta Aejmelaeus LT
  • Satu Ahtiluoto LL
  • Mari Aronen SH
  • Maria Arvio LKT, prof.
  • Marina Arvonen TtM
  • Nina Bjelogrlic-Laakso LT
  • Verna Björklund LL
  • Minna Bäcklund LT
  • Anna Eskelinen SH (AMK)
  • Harriet Finne-Soveri LT, dos.
  • Eeva Güldogan SH, ESH, TtM
  • Soile Haakana SH
  • Tuula Hartikainen ESH, TtM
  • Anne von Heideman LL, med. dr.
  • Johanna Hilli LT
  • Emma Honkanen LL
  • Riitta Husso OTM
  • Merja Hållfast TM
  • Merita Inki SH, TtM
  • Iiro Jääskeläinen LL (väit.)
  • Elina Kiviniemi SH
  • Heidi Knichter SH, YTM
  • Anna-Maija Koivusalo SH, ESH, TtM
  • Lars Konttinen LL
  • Päivi Konttinen SH
  • Marja Kuronen LT
  • Satu Laine SH
  • Tiina E. Lehtimäki LKT
  • Laura Lehtola LT
  • Tuija Lindbom ESH
  • Marja-Leena Lähdeaho LT, dos.
  • Katriina Lähteenmäki LL
  • Ulla Martinsson med. dr.
  • Laura Merras-Salmio LT, dos.
  • Sanna Mohsen sosionomi
  • Pirjo Mustonen LT, dos.
  • Kalle Mäki LL, TK
  • Liisa-Kaarina Neuvonen LL
  • Kristiina Niemelä FT
  • Hannele Niemi PH
  • Antti Ohvanainen LL
  • Marja Ollila LL
  • Seija Parviainen SH, ESH, ThM
  • Anne Pohju TtM
  • Paula Poukka LL
  • Reino Pöyhiä LT, dos.
  • Tommi Raikula HLL
  • Mervi von Schulmann SH
  • Tarja Siivonen SH (AMK)
  • Taina Sipponen LT, dos.
  • Tuija Skarp ESH
  • Leena Surakka SH, LL, TK
  • Merja Tepponen TtT
  • Päivi Tuomioja SH
  • Kari Törrönen SH (AMK)
  • Eveliina Vallinkoski SH (AMK)
  • Aija Vanhanen LL
  • Tom Widenius LT
  • Arno Vuori LKT
  • Kristiina Ylitalo-Liukkonen ESH
Avaa oppikirja

Oppimateriaali

Oppikirja

Laajuus

182 tekstiartikkelia, 77 kuva-artikkelia

Kohderyhmä

lääkärit, sairaanhoitajat, hoitotyöntekijät, alan opiskelijat

ISBN

978-951-656-865-5

Arviot

Sisältöä ei ole arvioitu.